Olen Sanna, 21-vuotias yhden lapsen äiti. 

Elämäni on ollut yhtä sekamelskaa.. Vanhempani erosivat kun olin 5-vuotias, mulla on 3v nuorempi pikki-sisko. Ennen eroa lapsuudestani en juuri muista muuta kun, että oltiin paljon mummun luona äidin kanssa. Leikittiin paljon serkkujen kanssa.

Vajaan vuoden asuttii kolmestaan äiti, sisko ja minä, kunnes äiti tapasi uuden miehen.. Pian hän muutti meidän kanssa asumaan. Pari vuotta meni ihan hyvin kunnes tää isäpuoli alko juoda päivittäin ja aina päissään rähisi äidille ja pian tuli mukaan väkivalta.. Muistan monesti seisoneen siskon kanssa vierekkäin ja huutavan isäpuolelle "lopeta".. Tunsin itteni sillon niin avuttomaksi kun en voinut auttaa mitenkään äitiä, pelkäsin vaan et äiti kuolee vielä joku kerta.

Mulla meni kotiolojen vuoksi koulut ihan pyllylleen, lintsailin paljon enkä juuri tehnyt mitään.. Seiskaluokalla ylä-asteella jouduin avo-osastolle, koska olin todella masentunut, viiltelin aina kun itketti, en käynyt enään koulua, makasin vain sängyssä kaiket päivät. Äitini ei tuolloin ymmärtänyt että saatoin oikeasti vain olla väsynyt ja masentunut kaikkeen. Avo-osastolla olin 7viikkoa. Kunnes alotin uudella luokalla koulun, mikä meni sekin pyllylleen ja jäin luokalle 8-luokalla. Jäin toiseen kertaan luokalle 8:lla. Jouduin nuorisokotiin 400km päähän kotoa, jossa kävin koulun loppuun. Olin siellä vuoden, sinä aikana äiti vihdoin erosi isäpuolesta lopullisesti.

17-vuotiaana muutin nuorisokoti paikkakunnan viereiseen kaupunkiin kauas kotoa yksin, nuorisokoti ihastukseni asui sillä paikkakunnalla. Kävin siellä taidekoulua vuoden, reilut..

Seurustelin tuolloisen miehen kanssa 2vuotta, suhde päättyi kun hän sekaantui huumeisiin ja alkoi saamaan tappouhkauksia, Hän imppasi butaania ja sekosi joka viikonloppu kun nähtiin, oli todella aggressiivinen viimeisen vuoden ajan kunnes alkoi käymään minunkin päälle. Sitten yhtenä iltana kun hän uhkasi tappaa minut lähdin yöllä kyydillä omalle kämpälleni ja muutin seuraavana pvnä takaisin kotiin äitini luokse. Vasta kuukauden päästä siitä mun tavarat haettiin pois ja muutin pois kotoa uuteen asuntoon yksin lähemmäs kotipaikkakuntaa. Tämä silloinen poikaystävä tappoi minun kissan pennunkin pesuaineella kun jätin sen hänelle yhdeksi yöksi hoitoon.

Uudessa asunnossa kerkesin asumaan n. 2kk kunnes tapasin nykyisen mieheni. Tutustuin häneen yhteisen ystävämme kautta. Mesessä me juteltiin aluksi kunnes pyysin häntä käymään luonani, hän tuli 2viikoksi mun luokse sillä asui sillon äitinsä luona toisella puolen suomea. Alettiin sillon seurustella. Hän kertoi muutamaa päivää ennen lähtöään takaisin kotiinsa joutuvansa vankilaan seuraavalla viikolla 8kk ajaksi.. En voinut uskoa sitä hänestä hän oli niin mukava kaikkea mitä vain saatoin koskaan miehestä toivoa.

Sen 8kk en tehnyt mitään olin vaan, lihoin tuolloin n. 10kg söin suruun ja yksinäisyyteen, masennukseen.. Joka päivä vaan odotin yhtä 10min puhelua mieheltäni, ikävä oli raastava..

Vihdoin kun mieheni pääsi vankilasta, olin onnellinen. Tehtiin kaikkee yhessä ja muutti mun luokse mun paikkakunnalle. Sit tulinkin raskaaksi ja päätettiin pitää lapsi. Koko raskausajan mieheni oli ihana ja hyvin tukena, vaikka olin itse kun tornaado kun suutuin iha joka asiasta valitin ja väkätin..

Sitten synty milla, millan sivulla onkin siihen liittyvät tekstit en viitsi niitä moneen kertaan kirjoittaa.

Oltiin ensikodilla, mies petti ja joi, oltiin erossa puolivuotta. Isääni mun asiat ei oo koskaa kiinnostanu ja äiti muutti espanjaan nyt syyskuussa asustava suomessa kesät. Mun pappa kuoli toukokuu lopussa, mikä vei multa viimeisetkin voiman rippeet, en jaksanut huolehtia kodista, juuri ja juuri hoidin lapsen. En keskittynyt muuhun kun lapsen hoitamiseen ja suljin kaiken muun mielestäni pois. Mieheni joi joi ja jätti meidät niin monesti yksin vaikka olisin tukea tarvinnut. Sit Milla vietiin, mika rauhottui ja kohteli mua taas paremmin ja muutti takasin mun luokse sen jälkeen kun milla otettiin kiireellisesti huostaan heinäkuussa.

Meiltä vaadittiin, että mieheni alkoholin käyttö vähenee kerran tai vähemmän kuukaudessa, alkaa kouluu tai töihin meneen. Mun piti aloittaa psykologilla käynnit raskaudenjälkeisen masennuksen takia ja koulun pitää mennä ok.

Loppukesä menikin aika lujaa itselläkin kun tuntui että kaikki on menetetty tuli häätökin edellisestä asunnosta ja laskut jäi maksamatta, luottotiedot meni, mutta järki tuli päähän. Kunnostauduin ja lopetin juomisen saatiin nähdä millaa perhetyön tiloissa jokatoinen vk vain 2h :( Nyt Milla saa olla öitä kotona pari kertaa kuukaudessa ja pari kokonaista päivää. 

Mieheni vasta viime viikkoina oikeasti kunnostautunut ja alettiin yrittää toista lasta jota oon halunnut pitkäänkin.. ja edellee yritetäänkin, vaikka välillä tuntuukin et aika todennäköisesti joudun pärjäämään yksin kummankin kanssa jossain vaiheessa jollei mieheni käytös muutu. Miehestäni en vaan saa tolkkua kun säätää jtn sen lutkan kanssa ja samaan aikaan haluu äkkii munkaa toisen lapsen ja naimisiin..

Itse en enään ole niin masentunut ja väsynyt mitä niihin aikoihin kun milla vielä oli kotona. Tunnen itseni paljon vahvemmaksi ja määrätietoisemmaksi. Nyt vain haluaisin Millan pian kotiin, on niin hirveä ikävä<3 Itse käyn nykyään koulu kauppakoulussa merkonomi puolella ekaa vuotta. Alotin sillon ennen kun tulin raskaaksi 2v sitten mutta jouduin keskeyttää pahoinvointien ja väsymyksen vuoksi.